Onkohan mulla kenties jotain suorituspaineita...? No, mitäs musta tulee isona? Kuka mä oikein edes olen? Kai musta nyt sentään joskus edes tulee jotain?
Niinku joku laulaja. Tai kirjailija. Tai poliitikko. Tai avaruustieteilijä. Tai kuningatar, tai presidentti. Koko maailman johtaja.
Mikä lukio mun pitää käydä, mihin niistä mun pitäis päästä? Ja kuinka korkean keskiarvon mä tarviin ennen kun joku sanoo jotain, muutakin kuin että "hyvähyvä, jatka samaan malliin"? Missä kohti niiden silmät pullahtaa päästä ja sitten seuraa huuto että "herranjumala sentään, mikä todistus!!"
No, ei vielä! Näköjään.
En tiedä mikä riittää. Ne ei oo koskaan välittäny; menipä koulu sitten "huonosti" niinku vitosella, menipä se sitten hyvin niinku nykyään. Ainahan se on hyvä. Kasin ka on hyvä, ysin ka on hyvä. Aina hyvä. MUT SE EI OLE KOSKAAN HUIPPUHYVÄ.
Mikä tekee ne ylpeiks? Millon ihmiset vois olla että "wooooooow!!" kun on musta kyse. Mikä helvetin tarve mulla on olla joku saakelin ihannoinnin kohde, miksen voi riittää tällasena! No riitän varmaan. Mähän oon ihan fine. Mutta varmaan ne sitten salaa sukujuhlissa pyörittelee silmiään ja supisee kahvikuppinsa takaa, että aijai, eipä tuostakaan sitten ikinä tullut mitään.
Ai. Ai.
Kaikkein pahinta on, kun huudetaan. En jaksais edes esittää noille kivaa kokoajan, miksen sitten vois vaan olla sellanen katastrofiteini joksi mua koko ajan haukutaan. Joku päivä mä vielä huudan niille takasin että "TEILLÄ EI OLE _AAVISTUSTAKAAN_ MILLASIA KATASTROFITEINIT ON."
Sitten kun kehtaan.
Voin todistaa niille, vanhemmille ja oikeestaan kaikille muillekin just esimerkiks koulussa: kattokaapa nyt, tytöllä on hyvä todistus, kyllä se pärjää! Ja jotakin osaa sekin näköjään, vaikka onkin niin katastrofaalinen kaikessa. Tai kattokaa, sehän luisteleekin ihan sairaan hyvin! Täytyyhän tuossa joukkueessa, kun ne menestyykin.
Kylläpä siitä tulikin isona jotain hienoa.
Siinähän näette sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti