Golden smiles

 Hejssan taas.


Mieli ei oo koskaan tyhjä, ei edes nyt kun en meinaa keksiä mitään postauksen aihetta. Sama juttu aina äikässä kun pitää runoilla tai kirjottaa tarinaa tai jotain. Ei vaan tuu mitään mieleen! Kaipa se johtuu oikeesti vaan siitä, että ideoita on liikaakin. Just äskenki pähkäilin sitä, miten kivaa oli kutosen keväällä aina pyöräillä kouluun ne vikat viikot ja miten puihin oli tullu lehdet suunnilleen päivässä, ja tuntu äkkiä ku pyöräilis keskellä sademetsää kaiken sen värittömyyden jälkeen. :D Mutta eipä siitä ehkä ihan hirveen mielenkiintosta stooria sais aikaan, vai...? Mutta onko pakko aina olla joku aihe. Eiks vois vaan jaaritella?

Joskus on oikeesti aika mielenkiintosta ottaa omia ajatuksia kiinni just ennen nukahtamista. Sielt saattaa tosissaa tulla vaikka miten järjetöntä tarinaa tahansa. Se on aluks aika haastavaa päästää vaan kokonaan irti ajatuksistaan ja silti seurata mihin ne oikein menee. Voi esimerkiks laittaa vaan silmät kiinni ja alkaa kuvitella jotakin, sit vaan antaa sen tarinan edetä ihan täysin vapaasti just niiden päähänpistojen mukaan. Me kokeiltiin tätä kavereiden kanssa, ja se ihme kyllä toimi niin hyvin että saatiin jopa yks puhumaan unissaan ihan selkeesti ja yhtäjaksoisesti. :--D Se selitti kaikkea mitä mielessänsä näki, ja me jotka oltiin hereillä vaan naurettiin sen jutuille. Sit jos tää meinas hiljetä, joku vaan kysy jotain että missäs sä nyt oot tai "mikä toi on?" ja sit sielt tulee jotai "laskettelen. Puusuksilla. Taivaalta sataa hampaita ja siel leijuu silmälasit..."
Meni vielä paljon oudommaks tosta. Sitte ku lopulta herätettiin tää kaveri, se ei muistanu paljoo näistä selityksistään ja siinä sai sitte nauraa ku kerrattiin mitä kaikkee se oli puhunu. Mut tää vaatii kyllä sen muutaman tunnin valvomisen.

 

 

Oon nyt sitte ihan toivottoman ihastunut... joo näin kävi. Oon kai maininnu tän kaverin täällä aiemminki, mut joo apua. Nyt on vaan sellane kysymys mielessä, että: MITÄ NYT? Pitäis varmaa yrittää puhua sille tai jotaki, kun istun sen vieressä sattumoisin semmoset 6h viikossa. :'''''D kävi niin mieletön mäihä että sain sen kemian pariks. Mut milläpä saisin meidän kemiat kohtaamaan? Sellasta kaavaa ei taida olla olemassakaan...
 Onhan se ihanaa ku sen kans voi vähän jutellaki sillee "joo oliks magnesium jalometalli vai ei?", mut...
... ääh ei täältä nyt tuu mitään järkevää tekstiä. Oon vaan niin törkeen vaaleenpunasessa mielentilassa nytte.


Mut huomasin itessäni yhen tosi kauheen asian, tohon edelliseen kappaleeseen liittyen: minä olen kikattaja. Enkä pilaile! Juuri sellanen niinku kaikki ärsyttävät likat jotka esittää ihastuksensa lähellä nii että koko ajan pitää olla semmonen ja "ihihihihihhiii vitsi sä oot hauska hahaha". Oon aina pitäny sellasia ihan sairaan ärsyttäviä ja suunnilleen pyöritelly silmiä niille.
... oon iteki semmonen. Mut en todellakaan tee sitä tahallani! Tajusin sen just, kun yks kemiantunti olin tosi hyvällä tuulella ja nauroin ihan liikaa, tää tyyppi vähän pahastu siitä. "Mikä sulla on.. -___-" ja sillee. En oikeesti voi sille mitään, kai oon liian hermona tai jotain. Mut pakko yrittää oikeesti vakavoitua, en haluis olla sellanen hirvee..

 Noh, nyt kun kerran rupesin jo jaarittelemaan, niin miksen sitten heittäis tätäkin ajatusta tähän.. Mutta:
Allekirjoitan ihan täysin sen sanonnan, että aika kultaa muistot. Kun miettii vaikka viime kevättä; vitsi sillon oli kivaa. Kesä oli ihan sikana. Ai nii, koulun alku! Olin sillon vielä niin ilonen koko ajan.
Mut koskaan ei tunnu siltä, sillon kun eletään ko. hetkeä. :D Tää tuli mieleen siitä, kun kuuntelin kappaletta josta tuli kaikenmaailman muistoja mieleen.
Ja sit taas toisaalta mitkään pahat hetket ei enää tunnu niin pahalta sitä mukaa, kun aikaa kuluu.

Haluisin osata laulaa.
Hyppäsin taas aiheesta toiseen, mut haluisin ihan sairaasti osata laulaa. Ja lisäks näytellä, piirtää, kirjottaa...

Yritetään me täällä olla kaikesta huolimatta niin vapaita kuin voidaan.

Koska kerranhan me vaan eletään. :--) 

Heippa vaan tältä erää!